Paljon hyvää puolustettavana

Tämä kirjoitus on yksi kuntavaaleihin liittyvistä blogikirjoituksista. Kirjoituksia on pyydetty jäseniltä, opiskelijoilta ja kaikkien puolueiden yh-ehdokkailta. Mielipiteet ovat kirjoittajien omia.

Tapasin vaimoni syksyllä 2000 Espoon valtuustotalolla Vihreiden ryhmähuoneessa. Olimme molemmat ryhtymässä ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleihin. Kumpikaan ei ollut ihan nuori, minä 29 ja hän 30. Hänellä oli jo takana yksi avoliitto, minulla kaksi. Jokin veti yhteen, koska ennen kuin kampanjointi oli edes alkanut, olimme jo tavanneet muutaman kerran keskenämme. Ehkä oli enne, että saimme peräkkäiset ehdokasnumerot. Kumpikaan ei saanut suuren suurta äänisaalista, mutta pääsimme molemmat melko mieluisaan lautakuntaan. Minä pääsin paikallisyhdistyksen hallitukseenkin ja istuin siellä useamman vuoden ajan.

Tuli työkiireitä ja paikkakunnan vaihtokin kävi mielessä. Seuraavat vaalit jäivät väliin molemmilta, mutta aate ei kadonnut mihinkään. Sitten tuli ilouutinen: lapsi tulossa. Muutto unohdettiin ja hakeuduin kaupungille töihin, että saisin säännöllisemmän työajan. Raskauden lopussa iski raskausmyrkytys. Naistenklinikan huippuammattilaiset pelastivat vaimoni ja poikani hengen. Vaimoni pätkäsopimus loppui äitiysloman aikana ja hän jäi vielä vuodeksi kotiin poikamme kanssa. Työpaikka löytyi, kun poika oli vähän yli kaksivuotias. Pojalle saatiin loistava perhepäivähoitopaikka työmatkani varrelta.

Seuraavissa vaaleissa vaimoni oli taas ehdolla, minä katsoin paremmaksi jättää väliin, kun olin kaupungin virassa. Katsoin, että pystyin vaikuttamaan asioihin sitäkin kautta tarpeeksi paljon. Vaimoni sai taas mieluisan lautakuntapaikan ja hoiti luottamustehtävää innolla. Minun yhteyteni politiikkaan hiipui, arki vei kaiken energian ja vähän enemmänkin. Puhuimme kyllä kotona paljon politiikkaa, mutta kun olimme kaikesta samaa mieltä, ei syntynyt juuri debattia.

Sitten tuli syöpä.

Vaimollani oli ollut outoja oireita jo jonkin aikaa ennen kuin diagnoosi tuli. Syöpä oli agressiivinen, kuolema olisi vain ajan kysymys. Poika sai keväällä eskarista hymypatsaan ja meni seuraavana syksynä kouluun. Me vanhemmat kohdistimme kaikki voimat syöpätaisteluun. Leikkauksia, sädehoitoja, sytostaatteja... Sen verran osallistuminen kuitenkin kutkutti, että lähdin koulun johtokuntaan. Hyvästä koulusta kannattaa pitää huolta, ajattelin.

Hoidoilla saatiin kolme vuotta lisäaikaa. Vaimoni kuoli vuonna 2015 hieman ennen joulua Terhokodin loistavassa saattohoidossa. Olin juuri vaihtanut työpaikkaa, joten kaikki mahdolliset rutiinit menivät täysin sekaisin. Jostain pälkähti silti päähän ajatus, että nyt olisi oikea hetki yrittää paluuta kuntapolitiikkaan. Aloin miettiä, mitä kaikkea olimme saaneet: ilmainen tutkinto minulle, kaksi vaimolleni, terveydenhoito oli pelastanut poikani ja vaimoni kertaalleen ja antanut meille kolme vuotta lisää yhteistä aikaa. Poikamme oli päässyt perhepäivähoitoon, esikouluun ja lopulta aivan loistavaan kouluun. Vaimoni sai hiipua pois humaanilla tavalla Terhokodissa. Suuren menetyksen keskellä ajattelin, että suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon hyvää, jota täytyy puolustaa. Olin sen velkaa vaimolleni.

Mutta miten järjestäisin aikaa ja voimia kampanjaan? Ajattelin, että poikani oli 11-vuotias, joten hän kyllä pärjäisi muutamia tunteja omin päin. Oli kuitenkin yllätys, kuinka suuri kunnia-asia hänelle oli, että olin lähtenyt ehdolle. Ehkä se vaikutti, että hänet oli hiukan aikaisemmin äänestetty oppilaskunnan hallitukseen ja hänestä tuli pian sen jälkeen hallituksen puheenjohtaja. Poikani suorastaan tuuppi minua kampanjoimaan ja niputti mainoksiakin ihan vapaaehtoisesti. Kun harmittelin kotona, että en päässyt yhteen tilaisuuteen, hän kysyi, vain "Miksi et mennyt?" Yritin siinä sitten selittää, että en halunnut jättää häntä yksin kotiin. Hänkin on jo tainnut sisäistää, kuinka tärkeää on että politiikassa on mukana meitä, jotka olemme kokeneet menetyksiä ja päässeet osallisiksi yhteiskunnan avusta tiukan paikan tullen. Koska kukaan muu ei voi ikinä ymmärtää, miltä meistä tuntuu.

Petri Suominen

Vihreiden ehdokkaana Espoossa