Tietoa, tapaamisia ja lastenhoitoa yksin lapsia kasvattaville vanhemmille

26.9.2024

Yksin lapsiaan kasvattaville vanhemmille on tulossa monenlaista toimintaa. Äimän asiantuntija on 4.10. Zoomissa kertomassa mielialan muutoksista lapsen syntymää edeltävänä ja seuraavana aikana. Kauniaisissa aloittaa uusi vertaisryhmä lauantaina 5.10. Pienperheyhdistyksen tiloissa, Petter Wetterin tie 6:ssa, kuullaan IItsellisten perhekahvilassa  7.10. Yksin-hankkeen ryhmistä ja tilaisuuksista, tavataan leskiperheiden kesken ja  pidetään Vauvatreffit samana päivänä 8.10. Myös lastenhoitoa on tarjolla lepoa tai omaa aikaa tarvitseville Tenavatuvassa lauantaina 26.10.

Oletko raskaana tai vasta synnyttänyt? Tule kuulolle

Tervetuloa saamaan lisää tietoa äidin raskauden aikaisista- ja synnytyksen jälkeisistä mielialan muutoksista Zoomin kautta perjantaina 4.10. klo 12.00–13.30! Asiantuntijana paikalla on Inka Kansi Äimä ry:stä. 

Pääset sisälle klikkaamalla tästä. Zoom latautuu automaattisesti laitteellesi, jollei sitä ole vielä, ja tähän on hyvä varata noin 15 minuuttia aikaa. Halutessasi voit pitää kameran ja äänen kiinni koko tilaisuuden ajan. Voit esittää kysymyksiä chattiin kirjoittamalla tai avaamalla äänen ja/tai kameran. 

Lisätietoja hanna.pyoria@pienperhe.fi

Uusi yksinhuoltajavanhempien vertaisryhmä Kauniaisissa

Tule lastesi kanssa mukaan yksinhuoltajavanhempien vertaisryhmään lauantaina 5.10. klo 16–18 vertaiskohtaamisten ja lämpimän kupposen äärelle. Tapaamispaikkana on Avoin perhetila, Thurmanin puistotie 1, Kauniainen. Ryhmää koordinoi vapaaehtoinen Rita. Mukana on Pienperheyhdistyksen perhetoiminnan koordinaattori Hanna kertomassa yhdistyksen toiminnasta. Ryhmään ei ole ennakkoilmoittautumista. 

Itsellisten vanhempien perheiden kahvila ma 7.10. 

Tule nauttimaan ystävyydestä, hyvästä seurasta, keitosta ja yhdessä lasten kanssa puuhailusta Herttoniemenrantaan maanantaina 7.10. klo 16.00–18.30. Toiminta alkaa keittopäivällisellä ja sen jälkeen luvassa on yhteistä puuhailua. Kahvilaa emännöi Yksin-hankkeen Nelli. Nelli kertoo halukkaille Yksin-hankkeesta ja itsellisten vanhempien perheille kohdennetuista ryhmistä ja tilaisuuksista.

Ilmoittautuminen tästä viimeistään 2.10. Varmistuksen tilaisuuden toteutumisesta saat 4.10. mennessä sähköpostitse.

Lisätietoja: nelli.hanninen@pienperhe.fi

Leskiperheet tapaavat tiistaina 8.10. 

Tarjolla on klo 17.30–19.30 hyvää seuraa, teetä ja pientä iltapalaa. Lastenhoito järjestetään etukäteen ilmoitetuille 1–10-vuotiaille lapsille. Tapaaminen järjestetään yhteistyössä Nuoret lesket ry:n kanssa. 

Muut syksyn tapaamiset: 19.11. ja 17.12. klo 17.30–19.30.

Ilmoittaudu tästä pe 4.10. mennessä

Vauvatreffit alle vuoden ikäisille ti 8.10.

Vauvatreffit alle vuoden ikäisille vauvoille ja heidän vanhemmilleen tiistaina 8.10. klo 12.00–14.30 Herttoniemenrannassa.

Ilmoittautuminen viimeistään 6.10 ja lisätietoja: jenny.laurila@pienperhe.fi

Hellyyttävä vaalea pehmoeläin perhekahvilan pöydällä, takana sohva ja tyyny.

Tenavatupa lauantaina 26.10. Herttoniemenrannassa

Kaipaatko hetken hengähdystä, opiskelu- tai asioilla käymisaikaa? Tenavatupa tarjoaa tilapäishoitoa 2–10-vuotiaille lapsille ja se on osallistujilleen maksuton. Tenavatupa pidetään 26.10. klo 12.30–15.00. Lue lisää Tenavatuvista

Ilmoita lapsesi lauantain Tenavatupaan viimeistään 18.10.

Tenavatupaan mahtuu enintään 10 lasta. Etusijalla ovat ne lapset, jotka eivät aiemmin ole olleet tenavatuvassa. Vahvistuksen osallistumisesta saat sähköpostitse 20.10.2024 mennessä.

Lisätietoja: jenny.laurila@pienperhe.fi

 

Pienperheyhdistyksen järjestämää ryhmätoimintaa löydät täältä