Uutiset

Lasten ja nuorten stressi – ihan samanlaista kuin aikuisten

Olin osallistujana HERO:n järjestämässä webinaarissa, joka käsitteli lasten ja nuorten stressiä. Lasten stressi kuulosti korvaani negatiiviselta asialta, jota ei pitäisi edes olla. Lasten pitäisi…

Näkökulma yksinhuoltajaisän tyttäreltä

Olen Vuokko, opiskelija Helsingistä. Opiskelen Stadin ammattiopistossa media-alaa ja kuvallista ilmaisua samalla suorittaen väyläopintoja Metropolia ammattikorkeakoulussa graafisen tekniikan alalle.…

En ole selviytyjä vaan ihan tavallista elämää elänyt äiti

Työkokeiluaika Pienperheyhdistyksessä herätti paljon muistoja ajasta, kun olin yksinhuoltaja nyt jo aikuisille lapsilleni. Kun katsoin Näkökulmia vanhemmuuteen -videosarjan kolmannen videon “Kantaako…

Sydän paikallaan

Kirjoitan muutaman mietteen sosionomiopiskelijan näkökulmasta. Olen ollut kolmisen kuukautta harjoittelijana Pienperheyhdistyksessä. Kirjoitan harjoittelun loppuessa haikean hyvillä mielin ja mietin,…

Perheet yhdessä -leikkipäivää vietettiin 10.10.

Olen Inka, Suomen Diakoniaopiston kasvatus- ja ohjausalan opiskelija. Suoritan viimeistä työharjoitteluani Pienperheyhdistyksessä, ja osa teistä onkin minut jo tavannut. Yksi harjoittelupäivistäni oli…

Näkökulmia vanhemmuuteen – vertaistuen merkitys ja voima

Opintojeni myötä tutustuin kesällä Johannaan, josta on lyhyessä ajassa tullut rakas ja tärkeä ystävä minulle. Opiskelemme kummatkin Laureassa, meillä on kummallakin kaksi lasta ja olemme eronneet…

Pajulahden leirillä kokeiltiin harrastuksia

Pajulahti täyttyi iloisista perheistä leiriä odottaen kesäkuun lopussa. Suomen kesä näytti parhaat puolensa leirin aikana, aurinko paistoi ja järvivesi oli lämmintä. Pajulahden hotellilla meitä odotti…

Mihin sinun katseesi suuntautuu?

Arkipäivässä käytämme helposti arvostelevaa silmää, jolla löydämme virheitä ja puutteita. Epätäydellisyyttä voi ilmetä niin itsessä, omassa elämässä, muissa ihmisissä kuin olosuhteissakin. Arvosteleva…

Kiusaaminen sattuu, myös vanhempia

Tiesin, että tämä päivä tulee, mutta en osannut odottaa sitä vielä. Juuri kahdeksan vuotta täyttänyt tyttäreni joutui some-kiusaamisen kohteeksi. Riita sai alkunsa nettipelistä, jota tyttäreni pelasi…

"Täle tunne salli tuuri"

Maanantaiaamuna teimme salapoliisien harjoituksia. Ylikonstaapeli Veijo Vasama ei ollut antanut meille vielä tehtävää. Iltapäivällä soitimme Veijo Vasamalle ja hän kertoi, että Herttoniemen kartanon…

Liika on liikaa – koronakevät meidän perheessä

Nimeni on Cecilia. Olen keski-ikää tyytyväisenä lähestyvä, elämänmyönteinen ja iloinen yhteishuoltajaäiti kahdelle ihanalle lapselle sekä sosionomiopiskelija. Reilu vuosi sitten olin työharjoittelussa…

Kuinka sinulle sen kertoisin? Satukirjat lapsen erokokemuksen tukemisen apuna

Tämä blogi perustuu kasvatustieteen pro gradu -työhöni, jossa tutkin, miten satukirjojen avulla voidaan tukea lasta käsittelemään omia eroon liittyviä kokemuksia ja tunteita. Vanhempien ero Vanhempien…

Ilman tukiverkkoa

Yksin lapsia huoltavalla saattaa joskus tulla tilanne, että mitä tehdä, kun huomaat olevasi ambulanssissa matkalla sairaalaan. Usein keskustelupalstoilla kysellään, mitä muut tekevät lasten kanssa,…

Voimavaroja yhden vanhemman perheille

Kolmen kerran voimavaravalmennus yhden vanhemman perheille toteutettiin helmi-maaliskuussa 2020 Pienperheyhdistyksen Hämeentien tiloissa. Ryhmä oli tarkoitettu arjessaan kuormittuneille ja…

Sinä riität!

Kansainvälinen yksinhuoltajien päivä 21. maaliskuuta osuu tänä vuonna poikkeukselliseen ajankohtaan. Uskallan väittää, että monelle yksinhuoltajalle tämän vuoden päivä on tavallistakin raskaampi:…

Kevätretkellä Vuosaaren luonnossa

Sosionomiopiskelija Marjo Meijula (Backända) ja Mummilan ohjaaja Mari Kahri toteuttivat 7.3. Skatan tilan läheisyydessä olevalle Särkkäniemen luontopolulla ohjatun metsäretken pienperheille. Mukana…

Vaikuttamista lasten ja vanhempien kanssa

Syksy alkaa pian tulla päätökseensä ja sen myötä joulu lähenee. Vuosi on ollut vaikuttamistoiminnan osalta kiireinen. Alkuvuosi meni vauhdilla eduskuntavaalien kanssa, kun järjestimme…

20 vuotta Yhdistyksessä – miten toimistosihteerin työ muuttui

Tänä vuonna minulla tuli 20 vuotta Pienperheyhdistyksen palveluksessa. Taloon tullessani en tiennyt yhdistystoiminnasta mitään ja yhdistystoiminta vaikutti pieneltä. Oli vain kaksi tietokonetta,…

Vertaistuki kannattelee ja voimaannuttaa

Vertaistukiryhmät tarjoavat nimensä mukaisesti tukea ihmisille, jotka jakavat jonkun kuormittavan tai yllättävän elämänkokemuksen. Tällainen voi olla esimerkiksi oma tai läheisen sairaus, läheisen…

Verkkosivut saavutettaviksi

Helmikuussa huomasin Sosten koulutuskoosteen alareunasta kurssin ”Verkkopalvelut saavutettaviksi”. Menin mielenkiinnolla kuulemaan uudesta saavutettavuusdirektiivistä. Parin tunnin kurssilla…