"Ite kun tekee, niin saa tehdä sitten"

Luen teinin kanssa historian kokeisiin. Kirjan sivuilla seikkailevat sanat ja teemat sääty-yhteiskunta ja vallankumous, kauppasaarrot, mielenterveysongelmista kärsivät itsevaltiaat johtajat, sekä Suomen asema ja itsenäisyys milloin kenenkin kiikarissa. Syntyvät ja silpoutuvat liittoumat. Liberalismi, konservatismi ja nationalismi. Elintason nousut ja taantumat. Kasvavat tuloerot. Taistelut, aselevot, rauhansopimukset – ja niiden hinta. Tiedemiesten ja taiteilijoiden merkittävä rooli yhteiskunnan, mielen hyvinvoinnin ja me-hengen rakentamisessa.  

Eurooppa 1700-luvulla, Suomi 1800-luvulla, 1900-luvulla - ja tänään. Yhtä hyvin voisin lukea päivän uutisia kuin yläkoululaisen historian kirjaa. Sodat, tiukka taloudellinen tilanne ja leikkaukset, sekä jatkuva huoli toimeentulosta saavat meidät pelkäämään tulevaisuutta ja toisiamme. Tähän päälle ilmastonmuutos, jonka hillitsemiseksi tehtävän yhteistyön sijaan irtisanoutumisia tehdyistä sopimuksista.  

En sano lapselleni ääneen huomiota katsomani ajankohtaisohjelman ja hänen historian kokeen alueen yhtäläisyyksistä, mutta tunnen kurkkuuni nousseen palan. Mitä jos minä joutuisin lähettämään poikani sotaan, niin kuin ukkini äiti on joutunut tekemään - niin kuin äidit tänä päivänä monessa maassa tekevät. Miten siitä selviäisin? Pitkään sain elää ajatellen, että onneksi historiasta opittiin ja olemme rakentaneet pysyvää rauhaa, mutta nyt yhteinen lukuhetki saa henkisen hien nousemaan pintaan. 

Asioihin tarttuminen lievittää ahdistusta

Työpaikalla oli ystävänpäivän kunniaksi kaikille askarreltu sydämet, joihin saimme toisillemme kirjoittaa kehuja ja terveisiä. Työystäväni oli raapustanut sydämeeni: ahdistuksen ammattilainen. Tällä kuvauksella on kaksi merkitystä. Olen ahdistuksen ammattilainen sekä opiskeluhuollon kuraattorina, että itse ihmisenä.

Ahdistukseni on ollut viime aikoina voimakasta huolta maailman tilanteesta, lasten tulevaisuudesta ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten pärjäämisestä.  

Olen purkanut ahdistustani kirjoittamalla näytelmiä sekä runoja – ja nyt uutena: vetoomuksia päätösten harkinnan ja uudelleen harkinnan puolesta. Sain loppuvuodesta kokea upean hetken, kun laatimani vetoomuksen allekirjoitti iso määrä työkavereita ja yhteistyötahoja. Seurasin kaupunginhallituksen kokousta live streamin kautta ja näin miten valtuutetut keskustelivat ja uudelleen harkitsivat kyseessä ollutta päätöstä, tehden lopulta lapsivaikutusten arvioinnin näkökulmasta katsottuna oikean ja viisaan ratkaisun.  

Voimaantumisen tunne oli valtava. Koin oivalluksen; asioihin voi vaikuttaa. 

Pitkään on sisälläni vahvistunut ajatus ”ei tämä näin voi mennä”. Toimeen tarttuminen tuntui auttavan ahdistukseen, joten otin yhteyttä Keravan Vihreisiin, joiden meininkiä ja sinnikästä työtä olen seurannut useamman vuoden ajan. Vastaanotto on ollut lämmin, tempauduin mukaan ehdokkuuteen ja vaalihuumaan. Mutta kuinka sovittaa politiikka osaksi yksinhuoltajan arkea?  

Täyttä elämää, politiikkaa ja toivoa paremmasta

Tänä keväänä Putouksessa seikkailleen hahmon hokema ”Ite kun tekee, niin saa tehdä sitten” tuntuu kodikkaalta. Kokeisiin lukemisen ja läksyjen tekemisen lisäksi lasteni kautta ja kanssa harrastan myös muun muassa sählyä, jalkapalloa ja isoskoulutusta. Kolmen pojan yksinhuoltajan arki on onnekasta, vauhdikasta ja täyttä. Pääsääntöisesti lasten asiat ovat minun vastuullani. Päivä alkaa omien aamutoimien lisäksi kuopuksen aamutoimien kannustamisella. 

Töissä olen vaativassa asiantuntija tehtävässä alalla, joka on historiallisen suuressa myllerryksessä. Kotiin kaupan ja eskarin kautta; sitten ne harrastukset, läksyt, kotityöt, koiran lenkit – ja mikä tärkeintä, kohtaamiset lasten kanssa. Kun pienin menee nukkumaan, tulevat teinit viettämään aikaa ja kertomaan kuulumisiaan – ihan parasta ja arvokasta. Iltatoimet ja taas on yksi päivä humahtanut mennä. Ite kun tekee, niin saa tehdä sitten. 

Politiikka on yllätyksekseni solahtanut arjen sopukoihin luontevasti. Se on tuntunut tiimityöltä, asioita ei ole tarvinnut pähkäillä tai ratkoa yksin, vaan muut ehdokkaat ja puolueen jäsenet ovat muodostaneet tiiviin tuki- ja turvaverkon. Paljon asioita voi tehdä kotona, omassa tahdissa ja pala kerrallaan, silloin kun se oman perheen päivään parhaiten sopii. Paljon voi, mutta myös pitää priorisoida, kaikkiin mielenkiintoisiin tapaamisiin ja tilaisuuksiin en pääse irrottautumaan – mutta ei kukaan myöskään odota sellaista. Jokainen on tervetullut politiikkaan omana itsenään, omien aikataulujen ja elämäntilanteiden sallimissa rajoissa. Ja mikä on ollut ihana huomata, monilla ehdokkailla ja valituilla lapset ovat mukana politiikkaan liittyvissä riennoissa.  

Yhteisöllisyyttä ja toivoa tulevaan

Jokaisen vanhemman on tärkeä huolehtia omasta jaksamisestaan. Itselleni politiikka on kirjoittamisen ja teatterin rinnalla harrastus, joka lisää voimavaroja ja tuo toivoa. Politiikka on tuonut elämääni kaipaamaani yhteisöllisyyttä ja hallinnan tunnetta. Olen päässyt keskustelemaan asioista, arjesta ja arvoista erilaisten ihmisten kanssa. Olen tavannut saman arvomaailman jakavia ihmisiä, olen saanut uusia kavereita, tuntenut juurtuvani yhä vahvemmin kotiseudulleni.  

Kerroin kokemuksistani ystävälle, joka totesi silmieni loistavan. ”Toi on niin sun juttusi, huomaa että sä nautit”, hän hymyili. Ja niin se varmasti on. Tätä kautta minulla on ote toivosta ja mahdollisuudesta parempaan. Voin vaikuttaa lasten tulevaisuuteen paitsi äitinä, myös poliittisen keskustelun kautta. 

Emmi Kauppinen 

kolmen pojan ja yhden havannankoiran yh 

alue- ja kuntavaaliehdokas, Keravan Vihreät 

opiskeluhuollon kuraattori 

harrastajateatterin hallituksen jäsen