Kaikille lapsille samanarvoinen arki

18.2.2021

Tällä kirjoituksella aloitamme kuntavaaleihin 2021 liittyvän sarjan, jossa yhdistyksen jäsenet, työntekijät, osallistujat ja yhteistyökumppanit kertovat yhden vanhemman perheitä koskettavista asioista. #SamanarvoinenArki

Pienperheyhdistys järjesti joulukuussa 2020 jäsenistölleen etäyhteyksin vaikuttamisleirin, joka koski tulevia kuntavaaleja. Leirin tavoitteena oli keskustella asioista, jotka kuormittavat yhden vanhemman perheitä ja näin löytää keskeisimmät teemat kuntavaalikampanjointia varten. Keskustelu lähti jo alkumetreiltä vilkkaasti liikkeelle ja jatkui eloisana koko viikonlopun ajan. Keskustelusta nousi esille slogan, joka kiteytti nopeasti kampanjointimme teeman - “Kaikille lapsille samanarvoinen arki”. Arjen sujuvuus on asia, joka on saatava toimimaan paremmin yksin lastaan kasvattavien perheissä.

Yhden vanhemman perheissä eletään yhden vanhemman tuloilla

Tietyt aiheet ja kokemukset nousivat keskusteluissa selkeästi muita useammin esille. Yksi puhuttava aihe oli taloudellinen pärjääminen yksinhuoltajana. Yhden vanhemman perheissä eletään yhden vanhemman tuloilla. Työnteon ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei ole aina helppoa sellaisissakaan perheissä, jossa on kaksi vanhempaa. Kun vanhempia on kaksi, vastuuta voidaan jakaa. Yhden vanhemman perheissä taas vastuu jää kokonaan yhden henkilön harteille. Kun toista vanhempaa ei ole jakamassa lastenhoitoa, lapsen sairastuminen voi kaataa koko paketin. Mistä saada hoitoapua? Miten työpaikalla suhtaudutaan siihen, jos joudut useasti poistumaan kesken päivän lapsen sairastumisen takia? 

Päivähoidon järjestämisessä olisi monen mielestä parantamisen varaa, ja kuntien tulisi puuttua tähän enemmän. Pahimmillaan lapsen päiväkoti on aivan toisella puolella kaupunkia, jolloin oman auton puuttuessa julkisilla liikennevälineillä lapsen vieminen hoitoon saattaa kestää useita tunteja päivässä. Myös lasten turvallisuus mietitytti monia, sillä ryhmät ovat usein aivan liian täysiä henkilökuntaan nähden. 

Palveluiden parempi saatavuus lisää hyvinvointia

Lapsiperhearjen ajoittainen kuormittavuus ja vanhemman jaksaminen nousivat yhdeksi eniten keskustelua herättäneeksi aiheeksi. Keskustelusta kävi hyvin esille, kuinka henkisen hyvinvoinnin merkitys on korostunut koronapandemian aikana. Poikkeusolosuhteet ovat realisoineet sen, mitä yksinäisyys pahimmillaan voi olla. Yksin lastaan kasvattava voi kaivata toisen aikuisen seuraa ja arkisia kohtaamisia muiden ihmisten kanssa. Koronarajoitteista johtuva kontaktien väheneminen on paitsi saanut tuntemaan yksinäisyyden tunteita, myös vaikeuttanut esimerkiksi avun pyytämistä. Isovanhempien antama lastenhoitoapu on saatettu joutua jättämään kokonaan pois, kun huoli ikääntyvien sairastumisesta on nostanut päätään. Kaikki olivat keskustelussa samaa mieltä siitä, että vanhemman jaksamisen tukeminen on myös lapsen etu ja lisää koko perheen hyvinvointia. Olimme yksimielisiä siitä, että palveluiden ja avun tulisi olla helpommin saatavilla, mikä edesauttaisi vanhemman yleistä jaksamista arjessa.

Toisaalta myös lapsen jaksaminen mietitytti. Lapsen harrastusten tukeminen saattaa olla yksinhuoltajalle sekä taloudellisesti että ajallisesti todella hankalaa. Yksinhuoltajilla raha on usein tiukassa ja tällöin on pakko luopua jostakin, jotta pakolliset menot saadaan hoidettua. Usein se, mistä säästetään, on jokin vapaa-ajan toiminta, mikä on tietenkin hyvin ymmärrettävää. Vanhemman aika ja jaksaminen ei myöskään välttämättä riitä lasten harrastamisen tukemiseen. Lapset tarvitsevat myös viemistä harrastuksiin ja kannustamista kiinnittyäkseen harrastukseen. Me kaikki kuitenkin koimme, että lasten harrastusmahdollisuudet ovat hyvin tärkeitä ja asia, josta ei sovi tinkiä. Lapsella tulisi olla oikeus harrastaa vanhemman tulotasosta riippumatta, ja tätä tulisi kuntien tukea paremmin. Keskustelussa myös korostettiin sitä, että kuntien tulisi tarjota enemmän vapaa-ajan tiloja lasten ja nuorten käyttöön, sekä lisätä ohjattua toimintaa. 

Vaikuttavaa vaikuttamista

Kuntavaalit eivät saa mediassa niin paljoa huomiota kuin esimerkiksi eduskuntavaalit, eikä kuntien asioista puhuta kenties tarpeeksi. Kuntavaalit ovat kuitenkin erityisen tärkeät yksinhuoltajan näkökulmasta, sillä paikallistasolla päätetään monista arkeen liittyvistä asioista, kuten liikunta- ja kulttuuripalveluista, harrastusmahdollisuuksista, ja koulutukseen tai päivähoitoon liittyvistä asioista. Kuntavaaleissa äänestäminen on siksi erityisen tärkeää juuri lasten hyvinvoinnin näkökulmasta, sillä hyvinvointi syntyy arjessa. 

Onkin ollut vaikuttavaa huomata, kuinka aktiivisia Pienperheyhdistyksen jäsenet ovat olleet, ja kuinka moni on halunnut osallistua vaikuttamistoimintaan. Olen ollut etuoikeutettu saadessani olla mukana kampanjoinnissa niin aktiivisen porukan kanssa. Ideoita kuntavaalikampanjointiin tuli rutkasti. Tällaista ilmapiiriä ja yhteishenkeä tarvitaan, jotta voimme vaikuttaa. Merkittävimmät muutokset saadaan aikaan vain yhteistyöllä! Jos sinä haluat mukaan vaikuttamaan, käy lukemassa kuntavaalisivuiltamme lisää. Tervetuloa mukaan!

Vuokko Karvinen

Kansalaistoiminnan kehittäjä

Kaikille lapsille samanarvoinen arki -kuntavaalikampanjan slogan.