Kuinka sinulle sen kertoisin? Satukirjat lapsen erokokemuksen tukemisen apuna
13.5.2020
Tämä blogi perustuu kasvatustieteen pro gradu -työhöni, jossa tutkin, miten satukirjojen avulla voidaan tukea lasta käsittelemään omia eroon liittyviä kokemuksia ja tunteita.
Vanhempien ero
Vanhempien ero muuttaa koko perhedynamiikan rakennetta. Lapsi kohtaa monia muutoksia eron myötä. Vanhempana voi tuntua vaikealta ottaa ero puheeksi oman lapsen kanssa. Tutkimusten mukaan lapselle tulisi kertoa eropäätöksestä heti sen jälkeen, kun vanhemmat ovat päätöksen erosta tehneet. Vaikka eropäätöksen kertominen on vain pieni osa koko lapsen kokemaa eroprosessia, jättää se lähtemättömän jäljen lapseen, vaikuttaen lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tämän vuoksi ei voi liikaa painottaa, kuinka tärkeä on tilanne, jossa eropäätös kerrotaan.
Sadut avuksi lapsen tunteiden käsittelyyn
Sadut tarjoavat yhden mahdollisuuden lapsen erokokemuksen tukemiseen. Satujen kautta lapsi pystyy samaistumaan niissä esiintyviin henkilöihin ja rakentamaan kokemuskenttäänsä mielikuvituksen voimalla. Oleellisessa samaistumisessa on se, että lapsi saa käsitellä satua mielessään kehitystasonsa määrittelemällä tavalla.
Tekemäni tutkimuksen mukaan lasten satukirjat käsittelevät eroprosessia monipuolisesti lapsen tarpeet huomioiden. Tutkimissani satukirjoissa lapsen eroprosessi alkaa lapsen kokemista monenlaisista muutoksista, joita ovat kodin muuttunut ilmapiiri, kodin jakautuminen kahtia ja muutokset vanhemmuudessa. Eroprosessiin liittyy paljon erilaisia tunteita. Aiempien tutkimusten mukaan lapsen suurimpana pelkona on usein pelko vanhempien rakkauden loppumisesta, jonka vuoksi lapsi haluaa varmistaa rakkauden jatkumisen. Pikkuhiljaa lapsi siirtyy kohti vanhempien eron hyväksyntää. Hyväksyntä on kuitenkin pitkällinen prosessi, joka saavuttamiseen voi mennä hyvinkin pitkä aika.
Pelko vanhemman menettämisestä
Kun elämässä tapahtuu paljon muutoksia, turvallisuuden takaaminen on oleellisessa roolissa. Se, kuinka vanhemmat pystyvät sopimaan yhdessä lapsen asumis- ja tapaamisjärjestelyistä, vaikuttaa lapsen erokokemukseen ja tätä kautta siitä selviämiseen. Koska ero on aina lapselle menetyskokemus, aiheuttaa se ikävöintiä poissaolevaa vanhempaa kohtaan, menetetyn ajan korvaamista toisen vanhemman kanssa sekä monenlaisten tunteiden käsittelyä niin yksin kuin yhdessä. Tärkeä seikka lapsen selviytymisessä vanhempien erosta on se, kuinka asiallisesti vanhemmat pystyvät puhumaan lapsen kuullen ja lapselle entisestä puolisosta, joka kuitenkin aina tulee olemaan toinen lapsen vanhemmista.
Saduista uskoa tulevaan
Satukirjat antavat vanhemmille ja myös meille lasten kasvattajille ajattelemisen aiheita. Tulemme tietoiseksi siitä, minkälaisia tunteita lapsi mahdollisesti eron myötä joutuu kohtamaan. Tietoisuuden lisääntyessä pystymme paremmin vastaamaan ja kohtamaan lapsen tarpeet. Mikään satukirja ei tarjoa täydellistä tukea lapsen tunteiden käsittelyyn. Esimerkiksi tutkimuksessani mukana olleet satukirjat eivät vastanneet lapsen kokemaan syyllisyyden tunteeseen juuri lainkaan. Satukirjoista saatava voimavara on kuitenkin suureksi hyödyksi keskustelun virittäjinä ja myös silloin, kun sanoja perheen tilanteelle ei tahdo löytyä. Tartu siis rohkeasti kirjaan ja käperry lapsi kainalossa sohvan nurkkaan lukemaan satua, jotka päättyvät onnellisesti ja antavat näin ollen niin lapselle mutta myös aikuiselle voimia ja uskoa siihen, että eroprosessista selvitään senhetkisen tilanteen raskaudesta huolimatta.
Tiinamaiju Kauppila
opiskelija, kasvatustiede/luokanopettajakoulutus
Satukirjavinkkejä:
https://apuaeroon.fi/wp-content/uploads/2019/05/Ero-lapsiperheess%C3%A4-kirjallisuusluettelo.pdf