Kuntavaalikampanjointi yksinhuoltajan näkökulmasta

Neljä vuottta sitten kirjoitin myös blogikirjoituksen vaaleihin valmistautumisesta totaaliyksinhuoltajana. Silloin kampanjointi oli kovin erilaista. Teltoilla jaettiin esitteitä ja juteltiin äänestäjien kanssa. Silloin lapset olivat keskenään kotona ja se painoi mieltä. Tänä keväänä vaaleihin valmistaudutaan pääasiassa sähköisesti, olen siis kyllä kotona, paikalla, mutta vähemmän läsnä. Lapset ovat onneksi nyt jo isompia, he ovat jo tottuneet siihen, että äidillä on kokouksia. Välillä keskittyminen etäkokoukseen kyllä herpaantuu, kun yhdelle pitää etsiä bussilippua ja toinen tarvitsee apua matematiikan tehtävissä. Etäkokouksissa on kuitenkin se hyvä puoli, että matkaan ei mene aikaa.

Jo teini-ikäiset lapseni suhtautuvat ehdokkuuteen hyvin, kuten suhtautuivat edelliselläkin kerralla. Lapset kannustavat ja ovat jopa ylpeitä ehdokkuudestani. He ovat myös oppineet, että vaikuttaminen asioihin on tärkeää. Olemme käyneet paljon keskusteluja ajankohtaisista asioista ja heillä on hyviä näkemyksiä asioihin. Näitä he ovat myös koulussa tuoneet esille. Heitä kiinnostaa paljon se, missä mistäkin asioista päätetään, mitkä ovat eduskunnan ja hallituksen tehtävät, millaisia puolueita on olemassa. Molemmille äänestäminen on itsestäänselvyys, kunhan tulevat täysikäisiksi. Itselleni tämä on ollut ihanaa huomata.

Pandemiankin yksinhuoltaja hoitelee yksin

Korona iski myös vaaleihin. Tätä kirjoittaessani ei ole vielä edes varmaa, pidetäänkö ne huhtikuussa. Epävarmuus tuo haasteita, vähästä vapaa-ajasta ei tiedä paljonko panostaa kampanjointiin nyt, jos vaalit pidetäänkin vasta syksyllä.

Korona-aika on raskasta kaikille, mutta erityisesti yksinhuoltajille. Huoli omasta terveydestä, mitä lapsille tapahtuu, jos sairastun. Etäkoulukevät oli rankka, kun itse olin lähityössä ja lapset kahdestaan kotona, yrittämässä selvitä opetuksesta. Se jätti arvet meihin koko perheeseen. Yläkoulut menevät viikon päästä etäopetukseen ja kova pelko on siitä, että viime keväinen toistuu. Moni perhe on joutunut miettimään tapaamisia etävanhemman kanssa, miten ne järjestetään turvallisesti, etenkin jos perheessä on riskiryhmäläisistä. Osa on menettänyt työpaikkansa, moni on lomautettu, stressi raha-asioista on valtava. Raskasta on myös yksinäisyys: kun eristäydytään sosiaalisesti, ei oman perheen sisältä löydy sitä toista aikuista, joka tukisi ja lohduttaisi rankimpina hetkinä. Pandemiankin yksinhuoltaja hoitelee yksin.

Kuntiin tarvitaan päättäjiksi monenlaisia asiantuntijoita, myös yksinhuoltajuuden kokemusasiantuntijoita. Edelleen suurin osa päätöksistä tehdään ajatellen, että perheessä on äiti, isä ja lapsia. Perheiden moninaisuutta harvemmin huomioidaan. Asiat muuttuvat, kun niitä aletaan muuttaa. Uskon, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on mahdollista myös perhepolitiikassa.