Mikä perhekeskus?

Perheet keskiöön -hanke on järjestöjen yhteinen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke, jonka yhtenä ja tärkeänä ajatuksena on se, että perhekeskustoiminnan kehittämisessä ja muutosprosessissa perheet – lapset, nuoret ja vanhemmat – ovat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa, arvioimassa ja kehittämässä järjestöjen perhekeskustoimintaa. Yksi askel tässä tavoitteessa toteutui toukokuun puolessa välissä, kun hanke teki kyselyn vanhemmille kuudessa maakunnassa. Kävimme perhekeskuksissa, kaduilla, kauppakeskuksissa, tapahtumissa. Helsingissä vietimme kolme kiinnostavaa päivää Linjan leikkipuistossa sekä Vuosaaren ja Itäkadun perhekeskuksissa jutellen vanhempien kanssa, leikkien lasten kanssa ja kilpaillen, kuka saa ottaa syliinsä vauvan, kun vanhempi täyttää kyselyä.

Vanhemmat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä siitä, että heiltä kysytään. Yleisin reaktio tosin oli ihmetys siitä, mistä nyt oikein puhutaan: ”Mikä perhekeskus? Varasin ajan neuvolaan ja nyt olen neuvolassa”.

Kysely oli riittävän lyhyt. Moni kysyi, kauanko tässä menee. Alle viisi minuuttia oli monella käytettävissä – ja se venyi helposti paljon pidemmäksi ajaksi jutellessa kyselystä mieleen tulleista asioista. Kyselyn lomassa vastasimme myös lukuisiin tietopuolisiin kysymyksiin, mm. järjestöjen ja kaupungin leiritoiminnasta, perhekahviloista, kaupungin perheentuki.fi -sivustosta, perhekeskusmallista ja asumisasioiden hoitamisesta.

Myönteistä palautetta tuli sitä, että usea vaihtoehto tiedonsaamisesta sai ajattelemaan sitä, mistä oikeasti on tiedon alun perin saanut ja mistä sen saisi parhaiten. Keskustelua herätti se, mitä kautta voi saada tietoa jostain, jonka olemassaolosta ei tiedä. Yksi vanhempi oli iloinen siitä, että kerrankin on lomake, johon voi ruksata riittävän määrän vanhempia ja lapsia.

Paikan mukaan keskustelu painottui eri tavalla: toisaalla vanhemmat pohtivat enemmän omaa aktiivisuuttaan ja mahdollisuutta kehittämiseen, ryhmien vetämiseen, tapaamisten järjestämiseen. Ja toisissa paikoissa keskustelu liittyi enemmän palveluihin ja niiden saatavuuteen. Sähköinen kysely oli suomeksi ja englanniksi. Kielen takia jotkut vanhemmat eivät pystyneet vastaamaan. Kysely olisi tarvittu lisäksi ainakin arabiaksi ja somaliksi.

Kyselyssä kysyttiin, tunteeko vastaaja  järjestöjen ja seurakuntien toimintaa. Moni vastasi ensin, että ei tunne. Tarkemmin kysyttäessä moni oli osallistunut seurakunnan tai muun uskonnollisen yhteisön toimintaan ja käynyt myös järjestöjen ylläpitämissä toiminnoissa tai tilaisuuksissa. Tämä vahvisti omaa käsitystäni siitä, että perheen kannalta sillä ei ole kovin paljon väliä, kuka toiminnan järjestää – se ei jää välttämättä mieleen. Mieleen jää se, millaista oli: tunsiko itsensä tervetulleeksi ja saiko sitä, mitä tuli sieltä hakemaan.

Vastaukset analysoidaan kesällä. Niistä tehdään koosteet, jotka esitellään kyselypaikoissa, niin että sekä vanhemmat että paikkojen/alueiden työntekijät ja johto saavat tiedon, miten kyselyyn on vastattu. Toivottavasti tästä seuraa todellista osallisuutta, jossa perheet ja perheiden kanssa toimivat ammattilaiset: perhekeskusten, seurakuntien, koulujen, varhaiskasvatuksen ja järjestöjen toimijat yhdessä miettivät keinoja kehittää toimintaa, yhteistyötä ja tiedotusta.