Nähdään yhdessä mahdollisuuksia!

Aiemmissa blogeissani olen kirjoittanut lasten harrastusten mahdollistamisesta ja liikunnan merkityksestä sekä lapsille että aikuisille. Nyt tulee käytännön esimerkki, kuinka se toteutetaan pienperheissä, joissa vanhemman toimijuudessa - aktiivisuus, aloitteellinen toiminta, autonomia, kyky ja resurssit vaikuttaa omaan elämään, oikeiden valintojen teko ja elämänhallinta - on joskus haasteita.

Olen kohdannut hankkeeni aikana 32 pienperhettä. Työurani aikana olen kohdannut yhteensä noin 100 lapsiperhettä. Varsinkin pienperheissä, joissa vanhemmalla ei ole verkostoa ympärillä, vanhempi jää yksin. Nämä perheet tarvitsevat arjen kumppanuutta, jossa kuunnellaan, kunnioitetaan, luotetaan ja käydään tasavertaista vuoropuhelua. Näille pienperheen vanhemmille tarvitaan oma harrastusmestari, joka kuuntelee, on läsnä ja auttaa näkemään mahdollisuuksia. Muutos tehdään yhdessä perheen kanssa pikkuhiljaa virheitä pelkäämättä. Alkuun keskitytään vain yhden tai kahden asian muuttamiseen. Kun vanhempi voi kotona hyvin, ei lapsen harrastamista koeta enää ylimääräisenä kuormana.

Pienperheen vanhempi, jolla ei ole verkostoa, hoitaa yksin kodin, lasten harrastamisen, kouluasiat, ruoan, siivoamisen, mahdollisesti omat opiskelut ja välillä hänen pitäisi itsekin liikkua. Mahdoton tehtävä. Tarvitsemme näille arjen sankarivanhemmille arjen kumppanin. Toteutan tätä työtä tällä hetkellä harrastusmestarin roolissa.

Jo sillä, että kohtaamme pienperheen vanhemman valmiina auttamaan, herätämme vanhemmassa toivon. Ennen ensimmäistä yhdessä asettamaamme tavoitetta, tulee vanhemman pysähtyä 15 minuutiksi miettimään itseään. Kokeile tätä vastaamalla kysymyksiin: kuka minä olen, mikä on roolini tämän hetkisessä elämän tilanteessa, mitä minä haluan ja hallitsenko omaa elämääni? Jos näihin kysymyksiin tuntuu vaikealta vastata, elämme elämäämme ilman suuntaa. Tässä tapauksessa ihminen tarvitsee ulkopuolisen auttamaan arkea niin, että oikea suunta löytyy. Tämä voi tuntua alkuun pelkältä sanahelinältä tai toteamukselta, mutta et voi saada muutosta aikaan elämässäsi, jos teet asiat aina samalla tavalla.

Kun vanhempi tuntee hyvää oloa arjessa, lapsen harrastaminen nähdään myöhemmin mahdollisuutena, eikä uhkana. Alkuun tarvitaan kuitenkin se kohtaaminen arjen kumppanin kanssa. On myös viranomaisten vastuulla, jotta tiiviimmällä yhteistyöllä osattaisiin tarjota apua oikealle kohderyhmälle. Tämän jälkeen on helpompi yhdessä nähdä enemmän mahdollisuuksia.