Päästäkö töihin vai eikö päästä?

Yhden vanhemman perheet ovat pääsääntöisesti yhden vanhemman tulojen varassa. Harvassa lienevät ne, jotka saavat huikeita summia elatusapua entiseltä puolisoltaan.

Yksinhuoltajaperheet mainitaan aina, kun puhutaan lapsiperheköyhyydestä.  Senttien laskeminen ennen palkkapäivää on tuttua varmasti kaikille keskituloisille ja sitä vähemmän tienaaville yksinhuoltajille. Vaikka talous olisi ns. hanskassa Excel-taulukoineen, saattavat esimerkiksi yllättävät terveydenhoitokulut suistaa yksinhuoltajan talouden hetkeksi epätasapainoon. 

Osalla ihmisistä on yhteiskunnassamme vääristynyt käsitys yksinhuoltajien taloudellisesta tilanteesta. Voin korjata sen tässä nyt: yhteiskunnan tuilla ei elä herroiksi! Ne mahdollistavat asumis- ja ruokakuluista selviytymisen juuri ja juuri, mutta mitään ylimääräistä niillä ei kustanneta. On budjetoitava tarkkaan, missä kuussa ostaa lapselle uudet housut, vai ostaako sittenkin kirpputorilta parit kappaleet käytettyjä. 

Siispä töihin, mars! Hmm, useita mielenkiintoisia työpaikkoja, joita haluaisin hakea. Nopea vilkaisu seuraaviin seikkoihin saa kuitenkin ottamaan takapakkia:  

1) Työaika ja miten se natsaa kodin, päiväkodin ja työpaikan väliseen aikaikkunaan. Tällä hetkellä on sellainen tilanne, että meidän on pakko muuttaa lähemmäs työpaikkaa, jos en halua lapsen päivähoitopäivän olevan klo 07–17. En halua. 

2) Päivä- vai vuorotyö? Vuorotyön tekeminen on mahdotonta. Lapsi ei voi olla yksin kotona ikänsä puolesta lainkaan ja huolehtia itseään nukkumaan äidin ollessa töissä. 

Kas, siinäpä ne! Eräs vaihtoehto: kouluttautuminen uudelle alalle, jossa on mahdollisuus tehdä etätyötä tai puljata työajan kanssa joustavasti. Päiväkotiakaan ei voi siirtää työpaikan viereen tai saada työpaikan läheisestä päiväkodista paikkaa, koska työpaikka ja koti ovat tällä hetkellä eri kaupungeissa. 

Minä joustan, se on okei, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.