Pajulahden leirillä kokeiltiin harrastuksia
6.8.2020
Pajulahti täyttyi iloisista perheistä leiriä odottaen kesäkuun lopussa. Suomen kesä näytti parhaat puolensa leirin aikana, aurinko paistoi ja järvivesi oli lämmintä. Pajulahden hotellilla meitä odotti ystävällinen henkilökunta ja mukavan viileät huoneet.
Ensimmäisenä aamuna oli ihana herätä lämpimään auringon paisteeseen ja valmiiseen aamupalapöytään. Siitä olikin hyvä jatkaa päivän puuhiin. Perheillä oli mahdollisuus lähteä geokätköilemään tai järveen uimaan ihanan lämpimään veteen. Lapsilla oli hauskaa hyppiä laiturilta erilaisin tavoin. Näimme mahtavia pommeja, voltteja ja erilaisia sukelluksia.
Lounashetki kruunaa päivän, istut pöytään syömään toisten tekemää ruokaa eikä tarvitse tiskata astioitakaan, luksusta. Ja koska olimme liikuntaleirillä, ohjelmaan kuului tietysti liikuntapainotteiset ohjatut toiminnat. Aikuisilla oli mahdollisuus pelata yhdessä mailapelejä ja vahvistua kuntojumpassa. Lapset pääsivät touhuamaan yhdessä erilaisten pelien ja leikkien parissa. Perheen nuorisolle oli järjestetty omaa ohjelmaa: light poi, jossa tehdään valoilla taidetta sekä mailapelejä. Kaiken touhuamisen jälkeen on aika istahtaa päivälliselle Pajulahden ravintolaan miettimättä, mitä ruokaa tekisi ja kuka siivoaa jäljet. Päivällistä oli hyvä sulatella järvessä uiden ja suppaillen.
Leiripäiviä rytmitti kivasti ruokailut ja ohjatut toiminnat. Oli mahdollisuus myös omaan vapaaseen tekemiseen. Perheet saivat tutustua Pajulahden Seikkailupuisto Korkeeseen. Alussa jokainen kiipeilijä kävi läpi opastetun harjoitusradan, jonka jälkeen sai siirtyä isommille vaativammille radoille. Perheen pienimmätkin osallistuivat kiipeilyyn innokkaina. Selviydyttyään radoista, sai hikisen kypärän pos päästä ja maata jalkojen alle. Tosi hyvä tunne hikisen kiipeilyn jälkeen!
Lähtöpäivänä bussi täyttyi perheistä, ja haikein mielin jätimme Pajulahden liikuntakeskuksen taaksemme ja palasimme omaan arkeemme. Mahtava leiri ja ihanat ihmiset!
Kiitos
kesätyöntekijä Sara
Pajulahden leiri kuului hankeeseen "Minullakin on kerrottavaa – harrastuksesta sisältöä ja iloa lapsen elämään", joka on tukenut yhden vanhemman perheiden lasten harrastamista. Kolmivuotisen hankkeen (08/2017–06/2020) aikana on autettu lapsia löytämään ja aloittamaan mieleinen harrastus.