Sinä riität!

Kansainvälinen yksinhuoltajien päivä 21. maaliskuuta osuu tänä vuonna poikkeukselliseen ajankohtaan. Uskallan väittää, että monelle yksinhuoltajalle tämän vuoden päivä on tavallistakin raskaampi: koronaviruspandemian takia monet ovat joutuneet luopumaan sellaisista arjen palikoista, jotka ovat aiemmin tuoneet virtaa. Tavanomaiset sosiaaliset verkostot ovat löystyneet, koska koulut on suljettu ja siirtyneet etäopetukseen, päiväkodit toimivat säästöliekillä, ja osa vanhemmista tekee etätöitä. Tapaamisia ei voi järjestää, isovanhempien tapaamista pitää ehkä vältellä, ja ystävät saattavat asua liian pitkän matkan päässä.

Useimmat tuntevat varmasti huolta paitsi omasta ja läheisten terveydestä, myös tulevaisuudesta – eikä rinnalla ole toista aikuista jakamassa näitä huolia, kuten kahden vanhemman perheissä.

Toivon säilyttämiseksi tässäkin kuormittavassa tilanteessa päätimme kysellä eri ihmisiltä positiivisia viestejä yksinhuoltajuuteen liittyen ja koota niitä tähän. Lämmin kiitos ajatuksiaan jakaneille.

Mitä sinä, lukija, tästä ajattelet? Onko alla olevissa keinoja, joita itse käytät, oliko joku tarpeellinen muistutus juuri tällä hetkellä?

Itse ainakin otan jokapäiväiseksi mantrakseni Lauran ja Marjon huomion armollisuudesta: Minä riitän. Ja niin riität sinäkin. Voi hyvin, pidä itsestäsi huolta niillä keinoin, jotka nyt ovat mahdollisia. Muista hengittää, myös yön pimeinä tunteina, kun synkkyys houkuttelee ja kaipaat toista aikuista eniten.

”Tärkeää on se, että on itselleen armollinen vanhempana. Kaikkea ei tiedä, kun ensimmäinen lapsi syntyy, sitä oppii ja kehittyy, kuten lapsikin. ” – Laura

”Saan päättää arjen valinnoista itse… ja pärjään mainiosti itsekin. Uskallan pyytää matalalla kynnyksellä apua. Saan voimaa vertaistuesta, läheisistä, lapsien ilosta ja naurusta, kivasta tekemisistä ja onnistumisista. Saan voimaa myös siitä, että olen oppinut olemaan itselleni armollinen. Ymmärrän, että elämä ei ole suoritus, josta pitää valmistua parhain mahdollisin arvosanoin: Minä riitän tällaisena äitinä. ” – Marjo

”Olen oppinut, että olen taitava, kekseliäs, voimakas, osaan kaikkea, kun vaan ryhdyn. Apua saa, varsinkin jos pyytää. Sain voimaa lapsista ja meidän vahvasta yhteydestä. Ehkä tärkeimpänä asiana ymmärsin, että kenelle tahansa voi tulla elämässä eteen odottamattomia käänteitä – opin siis avarakatseisuutta.” – Soili

”Olen oppinut lisää turvallisuushakuisuutta. Olen iloinnut ja saanut voimaa vapaasta tanssista, vastavuoroisuudesta, omien elämänarvojen mukaisesta elämästä. Ystävyys on voimaa!” – Irina

”Olen oppinut uskomaan itseeni ja selviämiseeni. Olen iloinnut siitä, että olen saanut olla lasteni kanssa niin paljon ja heidän pääasiallinen arkivanhempansa. Olen iloinnut myös omasta ajasta, silloin kun lapset olleet isällään. Vaikeiden hetkien läpi on eniten auttanut vertaistuki.” – Miia

PS

21.3. on myöskin Maailman runouden päivä, ja tämän takia laitan tähän vielä Tarja Okkosen teemaamme sopivan runon, kokoelmasta Yksinhuoltajan runot:

Yksinhuoltaja lukee sanomalehdestä

perheensä olevan rikkinäinen.

Yh alkaa etsiä kohtaa, mistä perhe on rikki.

Vuotaako tämä perhe, onko halkeamia, hän huutaa lapsille, jotka alkavat etsiä vuotokohtaa.

Kaikilla perheenjäsenillä hätätilanteiden varalta vasemmassa rintataskussa

perheen paikkausvälineet, mutta reikää ei löydy.

Perhe on ehjä, sunnuntai jatkuu.

Väärä hälytys, lapset, yksinhuoltaja sanoo, voitte rentoutua.

Yh jatkaa lehtensä lukemista, sunnuntai suuntaa onneen.