Toimintaan osallistuvat vastasivat kyselyyn ahkerasti
6.10.2023
Ilahduttavan moni, yhteensä 129 Pienperheyhdistyksen toimintaan osallistunutta, vastasi kyselyymme elokuussa. Saimme paljon kiitosta tehdystä työstä ja hyviä ideoita toiminnan kehittämiseksi. Kiitos kaikille vastaajille! Käytämme kaiken palautteen hyväksi nyt, kun teemme ensi vuoden toimintasuunnitelmaa.
Toiminta lisäsi aktiivisuutta, hyvinvointia ja ystäviä
Pienperheyhdistyksen toimintaan osallistumisella oli ollut positiivisia vaikutuksia sekä vanhempiin että lapsiin. On tärkeää saada seuraa muista perheistä ja että toimintaan voi osallistua matalalla kynnyksellä, ilmaiseksi tai edullisin hinnoin. Eniten osallistuttiin yksittäisille teemaretkille, tapahtumiin ja teemailtoihin. Suosittuja olivat myös leirit, mökit ja lomat. 92 % vastanneista arvioi, että osallistuminen toimintaan oli sujunut toivotulla tavalla.
Toiminnan vaikuttavuutta vanhemman hyvinvointiin pyydettiin arvioimaan erilaisten väittämien avulla. Kysymykseen Onko osallistumisellasi toimintaan ollut positiivisia vaikutuksia sinuun? 50 vastaajaa valitsi vaihtoehdon Tunnen, etten ole yksin. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat väitteet Panostan omaan hyvinvointiini (24), Olen aktiivisempi (23) ja Olen saanut uusia ystäviä (23).
Noin 40 % vanhemmista oli huomannut positiivisia muutoksia lapsen mielialassa, käytöksessä ja puheissa toimintaan osallistumisen jälkeen. Uusia kiinnostuksen kohteita löysi toiminnasta 27 % lapsista sekä uusia kavereita ja lasten ystävyyssuhteita syntyi joka neljännen vastanneen lapselle.
Vertaistukea odotetaan ja se koetaan merkitykselliseksi
Pienperheyhdistyksen toiminta oli löydetty useimmin verkkosivuilta tai kaverilta. Mukaan tultiin esim. seuraavista syistä: Ystävä kehui toimintaanne. Tekemistä perheelle ja yhteisiä kokemuksia matalalla kynnyksellä ja budjetilla. Tukea ja toimintaa arkeen. Vertaistuki ja vertaisseura mainittiin monessa vastauksessa, kun kysyttiin, miksi tulit mukaan toimintaan. Kaipasin vertaistukea samassa tilanteessa olevilta.
Kysymykseen Mitä seuraavista asioista pidät merkittävinä osallistuessasi Pienperheyhdistyksen toimintaan, nousi kolme kohtaa merkittävimmiksi: Vertaistuki ja muut osallistujat, toiminnan sisältö sekä perheen yhteiset kokemukset.
Mitkä teemat koetaan tärkeiksi?
Eniten vanhemmat toivoivat Pienperheyhdistyksen pitävän esillä seuraavia teemoja: perheiden hyvinvoinnin edistäminen, yhden vanhemman köyhyysriski, asumismenojen kohtuullistaminen, lasten tasa-arvoiset mahdollisuudet, perhemuotojen tasavertaisuus sekä palvelujen laatu ja saatavuus. Teemoja nostetaan perheiden toivomusten mukaan niin vaikuttamistoiminnassa kuin viestinnässä yleisemmin.
Ketkä vastasivat kyselyyn?
Lähes 130 vastaajasta 32 % oli tullut toimintaan mukaan alle kahden vuoden sisällä. Yli 10 vuotta mukana olleita oli 20 % vastanneista. Toiminnan jatkuvuuden kannalta on hyvä, että sekä uudet että vanhat tutut perheet pitävät yhdistyksen toimintaa kiinnostavana.
Suurimmalla osalla vastanneista (63 %) perheessä on yksi lapsi ja joka neljännellä kaksi lasta. Lasten iät jakautuivat suhteellisen tasaisesti. 75 % vastanneista oli helsinkiläisiä, joista itähelsinkiläisiä oli 40 % ja kantakaupungissa asuvia 29 %. Espoolaisia oli 10 %.
Tervetuloa mukaan syksyn toimintaan!
Kyselyn tulokset osoittavat, että toimintaamme ollaan pääosin tyytyväisiä. Osallistujien toivomuksista saamme suuntaa tulevan toiminnan suunnitteluun. Yksin- ja yhteishuoltajat ja heidän lapsensa pääsevät jatkossakin tapaamaan toisiaan perhekahviloihin, vertaisryhmiin, retkille, leireille, vaikuttamistyöpajoihin, verkkoryhmiin, mökkilomille, ja vanhemmat saavat helpotusta arjen kiireisiin Tenavatupa-lastenhoidosta.
Jaana Hartikainen
Viestintäkoordinaattori
Hae Toimintakalenterista tulevaa toimintaa ja tule mukaan!