Voimavaroja yhden vanhemman perheille
16.4.2020
Kolmen kerran voimavaravalmennus yhden vanhemman perheille toteutettiin helmi-maaliskuussa 2020 Pienperheyhdistyksen Hämeentien tiloissa.
Ryhmä oli tarkoitettu arjessaan kuormittuneille ja tukiverkottomille tai vähäisillä tukiverkoilla arjessa selviäville perheille. Lastenhoito järjestettiin ryhmien ajaksi ja pientä iltapalaa oli tarjolla.
Ensimmäisellä kerralla ryhmäydyttiin ja käytiin läpi positiivia lauseita ja niiden herättämiä ajatuksia. Keskusteltiin tuen tarpeista sekä arjen jaksamista lisäävistä valinnoista: unesta, ravinnosta ja liikunnasta. Lopuksi tehtiin kiitollisuusharjoitus, joka herätteli meitä näkemään uuvuttavan arjen keskellä olevista asioista, joista olemme kiitollisia.
Toisella kerralla tehtiin omat voimavarakartat, kuunneltiin samalla jokaisen oma voimakappale ja siihen liittyvä tarina. Voimakappaleet herättivät keskustelua ja tunteita, ja ne loivat leppoisan tunnelman. Musiikkilajeja oli yhtä monta kuin osallistujiakin. Lopuksi rentouduttiin meditaation avulla. Meditaatio oli täydellinen loppurentoutus rentouttavan illan päätteeksi.
Kolmannella kerralla vanhemmat yllätettiin Jore Marjarannan toimesta, joka esitti meille kynttilän valaistuksessa neljä voimauttavaa kappaletta livenä akustisen kitaran kanssa. Joren läsnäolo oli hyvin voimaannuttava ja ohjaajaa ja vierailijoita myöten kaikki olivat vaikuttuneita Joren ainutkertaisesta esityksestä. Ääni meni sielun syövereihin asti!
Tämän jälkeen Stadin ammattiopiston hiusalan opiskelijat tekivät vanhemmille kampauksia ja käsihoitoja. Osallistujat näyttivät hyvin rentoutuneilta opiskelijoiden käsissä rentouttavan musiikin soidessa taustalla. Kotiin lähti virkistyneen näköinen porukka.
Video: Jore Marjaranta 10.3.2020
Palautteet voimavararyhmästä olivat kaikki myönteisiä: “Kiitos herättelystä ja olennaisten asioiden näkemistä/huomaamisesta!”
Marjo Meijula (Backända)
Sosionomiopiskelija