Toimintaa 50 vuoden ajan

Pienperheyhdistyksen perustaminen ja 1960-luku

Pienperheyhdistys viettää tänä vuonna 50:ttä toimintavuottaan ja julkaisee juhlavuoden kunniaksi kampanjan, jossa käydään läpi vaiheita eri vuosikymmenillä.

Pienperheyhdistys perustettiin vuonna 1968 nimellä AU-yhdistys ja sen perustivat Helsingin ensikodissa asuneet äidit. Asenteet yhteiskunnassa olivat yksin lapsen saaneita kohtaan tuomitsevia ja eikä heidän kamppailuaan arjen keskellä aina ymmärretty. Yksi Pienperheyhdistyksen alkuaikojen tärkeimmistä tavoitteista oli yhtäläisten oikeuksien saaminen yksinhuoltajien lapsille. Yhdistyksen alkuaikoina yhden vanhemman perheet olivat selvästi epätasa-arvoisessa asemassa. Ajasta kertoo paljon se, että sosiaalitarkastaja tuli automaattisesti kotikäynnille yksinhuoltajuuden vuoksi, eivätkä aviottomat lapset voineet myöskään periä isäänsä.

1970-luku

1970-luvulla Pienperheyhdistys oli vahvasti mukana vaikuttamassa yksinhuoltajien yhteiskunnallisiin asioihin. Vaadittiin eri perhemuotojen tasavertaisuutta, tavoitteena moniarvoinen yhteiskunta, joka huomioisi myös yksivanhempaiset perheet. Myös asumisen tasa-arvo ja lastenhoidon joustavuus ovat olleet järjestön agendalla alusta lähtien.

1970-luvulla osallistuttiin yhdistyksen nimissä mielenosoituksiin ja marsseihin sekä käytiin keskustelua päättäjien kanssa. Vuosikymmenen puolivälissä, kun yhdistys oli jo vakiinnuttanut asemaansa yksinhuoltajien asioiden edistäjänä, Pienperheyhdistystä kuultiin myös eduskunnassa, vuonna 1976 säädetyn isyyslain valmistelussa. Pienperheyhdistyksellä oli alkuvuosinaan tärkeä tavoite yksinhuoltajien ja heidän lastensa elämän oikeuksien parantamisessa, asenteiden hälventämisessä ja tasapuolisen kohtelun saavuttamisessa.

Vuoden 1971 julkilausuma

Pienperheyhdistyksen vuonna 1971 julkaisema julkilausuma otti kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Vaadittiin perhekäsitteen laajentamista ja yhdenmukaista sosiaaliturvaa kaikille lapsiperheille. Myös päivähoidon järjestämistä vaadittiin vuorotyötä tekevien vanhempien lapsille.

Pienperheyhdistys edisti sitä, että perheeksi laskettaisiin myös yhden huoltajan ja lapsen muodostama perhe, ja että heillä olisi oikeus esim. lakisääteiseen asumistukeen. Pääkaupunkiseudun vuokra-asuntotilanne oli vaikea erityisesti perheissä, joissa oli vain yksi vanhempi. Avioliiton ulkopuolella syntyviä lapsia erotettiin vanhemmastaan sen vuoksi, ettei perheelle löytynyt vuokra-asuntoa.

Lainsäädännön vanhanaikaisuus esti myös riittävän sosiaaliturvan antamisen nopeasti riskitilanteissa. Vaikka Suomi oli sitoutunut ihmisoikeuksien ja lastenoikeuksien julistukseen, silloinen lastenhuoltolaki ja au-lapsilaki pitivät yllä lasten eriarvoisuutta. Näihin epäkohtiin tarvittiin muutosta.

Asuminen

Asuminen ja kohtuuhintaisten asuntojen saanti on ollut koko Pienperheyhdistyksen olemassaolon ajan yksi vaikuttamisen pääteemoista. 50-vuoden ajan on Pienperheyhdistyksestä käyty tarmokkaasti tapaamassa päättäjiä ja kerrottu pääkaupunkiseudun yhden vanhemman perheiden tilanteesta.

Moni yhden vanhemman perhe on kamppaillut sen kanssa, että sopivan kokoisia vuokra-asuntoja ei tahdo löytyä sopivaan hintaan. Asuminen vie suhteettoman osan tuloista, kun perheellä on vain yksi huoltaja. Moni vanhempi nukkuu olohuoneen tai keittiön nurkassa lasten nukkuessa omassa huoneessaan. Asumistuen neliöihin suhteutetut perusteet eivät myöskään aina sovi yhden vanhemman perheen tarpeisiin.

Isyyslaki

Pienperheyhdistyksen alkuvuosina otettiin au-perheiden asioihin aktiivisesti kantaa ja päättäjille käytiin puhumassa au-lasta koskevista epäkohdista. Vuonna 1974 lähetettiin valtiovallalle julkilausuma liittyen isyyteen: ”Au-yhdistys esittääkin vuosikokouksessaan vetoomuksen valtiovallalle, että se pikimmin kumoaisi Au-lapsia koskevat, eriarvoisuutta aiheuttavat lait ja säätäisi tilalle lain, joka määrittelisi kaikkien lasten ja isien keskinäiset suhteet yhtenäisesti.” Pienperheyhdistys olikin seuraavana vuonna eduskunnassa mukana valmistelemassa ja kommentoimassa vuonna 1976 julkaistua isyyslakia.

Isyyslaki paransi lapsen asemaa ja pyrki siihen, että mies tunnustaa isyytensä vapaaehtoisesti. Lain mukaan lasten valvoja suoritti isyyden selvittelyn, jolloin isyyden tunnustaminen ei jäänyt enää vain miehen ja lapsen äidin väliseksi asiaksi. Elatusvelvolliseksi julistamiseen tarvittiin biologinen näyttö. Isyyslaki uudistettiin vuonna 2015.

1980-luku

Lapsille suunnattu toiminta väritti voimakkaasti koko 1980-lukua Pienperheyhdistyksessä. Yhdistyksen toiminta vilkastui ja monipuolistui. Jäsenten ideoita ja tapahtumia toteutettiin innokkaasti toimikuntien avulla. 1980-luvulla palkattiin yhdistykseen ensimmäiset ammattilaiset ja kehitettiin palveluja yksinhuoltajille. 1983 Ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi tuli Eija Pieviläinen. Vuoden 1984 aikana yhdistyksen nimi Au-yhdistyksestä nykyiseksi Pienperheyhdistykseksi.

Ensimmäinen Tenavatupa ja Tapaamispaikka perustettiin 1980-luvun alussa Hakaniemeen toimiston yhteyteen. 1980-luvun aikana tenavatupia perustettiin moniin paikkoihin ympäri Helsinkiä. Perustettiin myös vaatepankki, jonne tuotiin pieniksi jääneitä lasten vaatteita ja josta sai ottaa sopivia vaatteita tilalle.

Vapaaehtoistoiminnan puolella idut nykyiselle Mummila ja Mieskaveritoiminnalle luotiin jo tuolloin. Jo 1983 huomattiin, että yhden vanhemman perheiden siteet isovanhempiin olivat heikot ja haluttiin tuoda toimintaan mukaan eri sukupolvien yhteistyötä. Kummimummit ja -vaarit auttoivat Tenavatuvassa. Tästä lähti kehittymään ajatus Mummilatoiminnasta, joka alkoi projektina myöhemmin 2000-luvulla.

1988 perustettiin Maunulan Maunutupaan poikakerho, jonka toiminnassa kehittyi vähitellen alku Mieskaveritoiminnalle.

Tenavatupa

Vuonna 1980 AU-yhdistys avasi Hakaniemeen Suomen ensimmäisen yksinhuoltajien lapsille suunnatun iltahoitopaikan, Tenavatuvan. Tenavatupa tarjosi arki-iltaisin lapsille paikan leikkiä yhdessä muiden lasten kanssa ja vanhempi sai tilaisuuden omien asioiden hoitoon, harrastamiseen, opiskeluun tai virkistykseen, pientä korvausta vastaan. Tenavatuvan toiminta tapahtui lasten ehdoilla ja vanhemmatkin tutustuivat kaupunginosansa toisiin vanhempiin. Joskus tehtiin yhdessä retkiä, pidettiin kirpputoria tai järjestettiin illanviettoja.

Tenavatuvan tarve ja kysyntä kasvoivat vuosi vuodelta tasaisesti ja uusia tenavatupia perustettiin seuraavan vuosikymmenen aikana Kannelmäkeen, Kontulaan, Maunulaan, Malmille, Herttoniemeen, Jakomäkeen, Hermanniin ja Espooseen. Tenavatupa alkoi Ensi kotien liiton ohjaamana kokeiluna ja liitto levitti Tenavatupatoimintaa jäsenyhdistystensä kautta myös muihin kaupunkeihin.

Tapaamispaikka

Vuonna 1983 AU-yhdistys perusti Helsinkiin Tapaamispaikan yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. AU-yhdistys ehdotti ensimmäisenä Suomessa tapaamispaikkatoiminnan aloittamista, mutta asian huolelliseen valmisteluun meni pari vuotta, ja ensimmäisenä toiminta aloitettiin Porin ensi- ja turvakodissa.

Tapaamispaikassa vanhempien ja lasten oli mahdollista tavata puolueettomassa paikassa eron jälkeen. Tapaamispaikkatoiminta kehitettiin ennen kaikkea lapsen etua ajatellen. Lapsella on oikeus tavata molempia vanhempia siitäkin huolimatta, että vanhempien suhteet ovat solmussa. Vuoden 1984 uusi lastensuojelulaki otti paremmin huomioon lapsen oikeudet ja au-lapsen isät saivat tapaamisoikeuden. Muutokset lainsäädännössä lisäsivät tapaamispaikan tarvetta.

Tapaamispaikkatoiminta osoittautui tarpeelliseksi ja se levisi ympäri Suomea. Toiminta siirtyi vuonna 2015 kuntien vastuulle. Pienperheyhdistyksen toiminnassa Tapaamispaikka ehti olla 32 vuoden ajan ja sen perustaminen on edelleenkin hyvänä esimerkkinä kansalaisaktiivisuuden voimasta.

Maunutupa

Maunulaan perustettiin vuonna 1986 Pienperheyhdistyksen ylläpitämä lasten iltahoito- ja kohtauspaikka Maunutupa, jonne saivat tulla kaikki perheet. Maunutuvassa tutustuttiin lähiseudulla asuviin ja siellä oli myös aikuisille tarkoitettua toimintaa.

Maunutupa alkoi kolmivuotisena projektina ja siellä kokeiltiin uudenlaista yhteistyötä järjestön ja kunnan viranomaisten kesken. Mukana kokeilussa olivat neuvola, koulu, päivähoito ja sosiaalitoimisto. Ajatuksena oli, että pieni lapsi voi sitä paremmin, mitä paremmin hänen vanhempansa voivat. Pienperheyhdistyksen nykyinen toiminnanjohtaja Juha Turtiainen aloitti uransa Maunutuvan ohjaajana ja laati projektista myös loppuraportin.

Mitä Maunutupa projektista opittiin? Alueellinen toiminta koettiin tärkeäksi. Lapsiperheiden palvelujen tuli olla lähellä ja lähteä konkreettisista asioista. Toimintaa laajennettaessa oli tärkeää kuulla lasten ja vanhempien toiveita.

1990-luku

1990-luvulla Pienperheyhdistyksen toiminta oli monipuolista ja monet nykyiset toiminnot vakiintuivat. Toukolasta hankittiin yhdistykselle puutalo uudeksi toimipisteeksi. Vuonna 1993 Pienperheyhdistys täytti 25 vuotta ja juhlan kunniaksi julkaistiin lehti Uutta viiniä vanhassa leilissä.

Vuosikymmenen aikana käynnistettiin useita merkittäviä projekteja: Poikaprojekti, Nuorten äitien tukiprojekti Jakomäen Punahilkassa, Seikkailukasvatusprojekti ja Erosta ehjin nahoin -projekti. Yhdistyksessä kehitettiin myös perhetyötä: Alvari-perhetyö alkoi Jakomäessä ja Vuosaaressa.

Pienperheyhdistys järjesti edelleenkin perhe- ja lastenleirejä, kerhoja, kasvatus-, vanhemmuus-, ruuanlaitto- ja itsehoitokursseja sekä ohjattuja ja terapeuttisia ryhmiä. Jäseniä pyrittiin kannustamaan vapaaehtoistoimintaan, joka oli monimuotoista ja sitä tehtiin mm. varainhankkijana, puhelinpäivystäjänä, tapaamisemäntänä, retkivastaavana tai lastenhoitorenkaassa. Mieskaveritoiminta käynnistyi ja siitä kirjoitettiin paljon lehdissä.

Mieskaveritoiminnan alku

Mieskaveria etsitään! Pienperheyhdistyksen Mieskaveritoiminta alkoi vuonna 1992 kolmivuotisen poikaprojektin osana. Toiminta syntyi yksin lastaan kasvattavien äitien aloitteesta ja tarpeesta saada lapselle oma aikuinen ystävä. Vapaaehtoisia miehiä haettiin tukihenkilöiksi pienille pojille, joiden oma isä ei ollut mukana heidän elämässään. Nämä pojat tarvitsivat kasvattajien mukaan miehen mallia. Poikaprojektin loppuessa vapaaehtoisia mieskavereita oli jo 40 ja lisää toivottiin.

Tasa-arvon nimissä myös tytöille haluttiin mahdollisuutta saada oma mieskaveri, ja toimintaa laajennettiin 1990-luvun loppuvuosina koskemaan kaikkia lapsia. Mieskaveritoiminta on suosittua ja tunnettua, ja sitä on vuodesta 2012 lähtien, levitetty Uudeltamaalta myös Kuopioon, Lahteen, Ouluun, Tampereelle, Turkuun ja Vaasaan.

Kuva: Helsingin Sanomien kirjoitus Mieskaveritoiminnasta 20.10.1992.

Leiritoiminta

Erilaiset retket ja leirit ovat kuuluneet tärkeänä osana Pienperheyhdistyksen toimintaan jo 80-luvulta alkaen. Myös ennen sitä järjestettiin retkiä ja leirejä perheille, mutta pienemmässä mittakaavassa. Leirien määrät kasvoivat ja toiminnot monipuolistuivat paljon 90-luvulla, jolloin järjestettiin useita eri leirejä eri kohteisiin vuoden aikana. Sama tahti on säilynyt myös tähän päivään saakka.

Tämän lisäksi vuonna 1995 alkoi seikkailukasvatusprojekti, johon kuului myös tärkeänä osana leirit. Jo siihen aikaan leiritoiminta perustui koko perheen kanssa yhdessä tekemiseen ja pääpaino lähes kaikissa yhdistyksen historian aikana tehdyissä leireissä on ollut koko perheille järjestettävässä toiminnassa. Leirien tarkoituksena oli aiemmin ja on edelleen tuoda mukavaa yhteistä tekemistä koko perheelle, mahdollisuuden irrottautua arjesta sekä tavata uusia ihmisiä.

Osa leirien teemoista ja kohteista vaihtuu vuosittain, mutta osalla leireistä on pitkät perinteet. Esimerkiksi jo vuodesta 2002 lähtien Pienperheyhdistys on järjestänyt vuosittain perheleirejä Viron Otepäähän sekä perheille suunnattuja vaellusleirejä eri puolille Eurooppaa. Tämän lisäksi myös perinteiset perheleirit, lapsille järjestetyt omat leirit sekä vanhemmille järjestetyt omat hyvinvointileirit ovat olleet todella pidettyjä.

Seikkailukasvatusprojekti

Kolmivuotinen Seikkailukasvatusprojekti alkoi Pienperheyhdistyksessä vuonna 1994. Seikkailutyön voima nähtiin siinä, että osallistujat olivat aktiivisesti mukana toiminnassa. Yhdessä tekeminen, osaaminen ja selviytyminen antoivat osallistujille positiivisia kokemuksia, jotka parhaimmillaan johtivat projektin tavoitteiden mukaan oman elämän parempaan hallintaan.

Seikkailukasvatusprojektiin kuului seikkailukerho alle kouluikäisille lapsille sekä retkiä ja leirejä yhden vanhemman perheille. Ohjelmaan kuului suunnistus- melonta- ja saaristoretkiä, jossa vanhemmat ja lapset kohtasivat ryhmän kanssa niin iloa kuin pettymyksiä ja pelkojaan. Ja aina selvittiin. Seikkailukasvatusprojekti toimi myös Hakunilan ja Meilahden ala-asteen kouluissa, joissa retkeily lujitti luokan yhteishenkeä. Projektin puitteissa tehtiin yhteistyötä Viron lastensuojelun ja Lastekaitse Liit`n kanssa.

2000-luku

Pienperheyhdistyksen toiminta oli 2000-luvulla hyvin monitahoista. Tenavatupien määrä oli vähentynyt ja tilalle oli tullut erilaisia teemoittain kokoontuvia lasten ja perheiden ryhmiä. Oli perustettu Perhepaikat Punahilkka ja Merikehto Vuosaareen. Seuraavaksi tuli vielä Perhepaikka Muuttuset Mellunkylään. Alvari-perhetyö yhteistyössä lastensuojelun kanssa tuki perheitä koko vuosikymmenen.

Käynnissä oli paljon erilaisia projekteja, joista osa johti pidempiaikaiseen toimintaan. Mummila-projektin myötä perustettiin jo 15 vuotta toiminnassa ollut Mummila Vuosaareen. Isien ja lasten yhdessäoloa eron jälkeen tuettiin projektein monin tavoin ja nuorten, yksinhuoltajien sekä maahanmuuttajien työllistymistä edistettiin. Alkoi Miina-projekti väkivaltaa kokeneille naisille. Vapaaehtoisia houkuteltiin mukaan ja pyrittiin kouluttamaan sekä tukemaan. Yhteistyötä laajennettiin myös maan rajojen ulkopuolelle: oli perheleiri Suomen ja Ruotsin yksinhuoltajaperheille, perhetyöprojekti Eesti Lastekaitse Liit kanssa sekä serkkutoimintaa Virossa.

Pienperheyhdistyksen ensimmäisen toiminnanjohtajan, Eija Pieviläisen, jäädessä ansaitulle eläkkeelle, tilalle valittiin vuonna 2009 tiukan karsinnan jälkeen Juha Turtiainen, joka toimii edelleenkin Pienperheyhdistyksen toiminnanjohtajana.

Mummilan alku

Jo vuonna 1983 oli Pienperheyhdistyksessä haluttu edistää kolmen sukupolven yhteistoimintaa. Kalliossa asuvat kummimummit ja -vaarit auttoivat silloin lastenhoidossa Tenavatuvassa. Vaikka kummitoiminta hiipui välillä, ajatus perheiden ja vapaaehtoisten isovanhempien yhteistyöstä säilyi, sillä isovanhempia kaivattiin pienissä perheissä.

Pienperheyhdistys alkoi vuonna 2002 kouluttaa vapaaehtoisia mummeiksi ja vaareiksi yhden vanhemman perheisiin. Lapselle sai hakea omaa isovanhempaa, jonka kanssa tavattiin säännöllisesti. Kun kolmen polven yhteistyötä edistänyt viisivuotinen Mummila-projekti vuonna 2003 alkoi, kummimummi- ja -vaaritoiminnan katsottiin toden teolla käyntiin. Vuosaaren Merikehdossa, Varhaisen tuen talossa, toimi myös Mummila, paikka, jonne yhden vanhemman perheet saivat mennä tapaamaan toisiaan ja isovanhempia.

Vapaaehtoisten teatteriharrastus on aina ollut aktiivista ja vapaaehtoisten oma Teatteriryhmä, Teatteri Tuulahdus, onkin ehtinyt esiintyä lukemattomille lapsille ja lapsiryhmille vuosien mittaan.

2010-luku

Vertaistoimintaa, vaikuttamista ja vapaaehtoistoimintaa 2010-luvulla. Pienperheyhdistyksen toiminnan teemat ovat koko toiminnan ajan pysyneet pitkälti samoina siksi, että toimintaa on kehitetty lapsen etua ja vanhemman jaksamista ajatellen. Lapset saavat elämyksiä erilaisilta retkiltä ja tapahtumista – vanhemmat nauttivat yhteisistä leireistä ja hyvinvointitapahtumista.

2010-luvulla Lapsilisä-projekti etsi osallistujien kanssa keinoja vaikuttaa pienituloisten yhden vanhemman perheiden tilanteeseen. Minullakin on kerrottavaa –hanke tarttuu lapsena alkavaan eriarvoistumiseen, ja auttaa yhden vanhemman perheitä löytämään lapselle mielekkään ja jatkuvan harrastuksen.

Vapaaehtoistoiminnan kirjo laajeni, kun Pienperheyhdistys alkoi Vapaaehtoinen lapsen tukena -hankkeen voimin hankkia eroperheiden lapsille vapaaehtoisia tukihenkilöitä. Viisi vuotta kestänyt Pikku kaveria ei jätetä -projekti levitti ja juurrutti Mieskaveritoimintaa uusille paikkakunnille ympäri Suomea.

Näillä eväillä mennään eteenpäin, kohti 2020-lukua.

Lapsilisä-projekti

Lapsilisä-projektin (2010–2013) tarkoituksena oli tuoda esiin yhden vanhemman perheiden taloudellista tilannetta sekä lapsiperheköyhyyttä. Hankkeeseen kuuluivat myös perhepoliittiset päätökset, joihin otettiin yhdessä osallistujien kanssa kantaa. Toimintaa alettiin alun perin suunnittelemaan jäsenistön ehdotuksesta. Heidän toiveenaan oli, että yhdistys järjestäisi pienituloisille perheille toimintaa.

Hanke tarjosi mahdollisuuden samassa elämäntilanteessa olevien perheiden kohtaamiseen sekä vaikuttamismahdollisuuksia. Tavoitteena oli löytää keinoja, joilla pystyttäisiin vaikuttamaan pienitulosteiden yhden vanhemman perheiden elämäntilanteisiin sekä vahvistamaan perheen omia voimavaroja.

Hanke toi mukanaan vertaistukea, voimaantumista sekä vaikuttamista siihen osallistuneille. Se oli myös monin tavoin ainutlaatuinen hanke, koska se puhututtaa edelleen positiivisessa mielessä niin työntekijöitä kuin jäsenistöäkin.

Erilaiset perhemuodot

Pienperheyhdistyksen toiminnan yhtenä tarkoituksena on alusta lähtien ollut edistää tasa-arvoisen lapsuuden toteutumista ja muokata yleistä mielipidettä erilaisia perhemuotoja hyväksyvämmäksi. Yhä harvempi nykyajan perhe edustaa perinteistä ydinperhemallia. Tällä hetkellä yhden vanhemman perheitä on kaikista perheistä jopa viidesosa ja tämän viidesosan sisällä erilaisia perhemuotoja on todella paljon.

Pienperheyhdistyksen vertaisryhmät edustavat näitä muotoja hyvin. Mukana toiminnassamme on esimerkiksi adoptioperheitä, sijaisperheitä, sateenkaariperheitä, leskiä, itsellisiä äitejä sekä etävanhempia. Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki yhden vanhemman perheet ja se näkyy myös monimuotoisuudessamme!

Lapsen näkökulma

Lapsen näkökulma Pienperheyhdistyksen toiminnan lähtökohtana on tasa-arvoisen lapsuuden tavoittelu perhemuotoon katsomatta. Lapsilähtöisyys on ollut keskiössä yhdistyksen alkuajoista lähtien. AU-lapsen eriarvoiseen asemaan ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikutettiin julkilausumin, vedoten ihmisoikeuksiin ja lastenoikeuksien julistukseen.

Toimintamme kohdistuu pääasiassa koko perheeseen. Kun vanhemmat voivat hyvin, voivat lapset myös paremmin. Kuitenkin osa toiminnasta on kohdistettu suoraan lapsille.

Pienperheyhdistyksen käynnissä olevissa hankkeissa toiminnan keskiössä on harrastuksen tarpeessa oleva tai vanhempien eron keskellä elävä lapsi. Myös vapaaehtoisten arvokas panos Mieskaveri- ja Mummila-toiminnan kautta vaikuttavat yhden vanhemman perheiden hyvinvointiin juuri lapsen kautta.

Viime keväänä Pienperheyhdistyksessä perustettiin lasten oma vaikuttamisryhmä, Pikkuparlamentti, jonka tarkoituksena on toteuttaa lasten ideoita ja tuoda lasten ääntä kuuluviin. Yhteistyössä Lastensuojelun keskusliiton ja lapsijärjestöjen kanssa viestitään lasten asioista ja oikeuksista laajemmin.